27. huhtikuuta 2021

Yhdeksän vuoden projektin päätös

On aika tullut laittaa tämä blogi pakettiin. Saimme helmikuussa kaupungin tarkastusrakennusmestarilta lopputarkastuspöytäkirjan, jossa lukee "hyväksytty käyttöön". 

Aikaa kului tontin kauppakirjojen allekirjoittamisesta lopullisen hyväksynnän saamiseen lähes päivälleen yhdeksän vuotta. Tosin näistä ainakin viimeinen vuosi olisi voitu varmaan kiriä kiinni, sillä viimeisenä roikkuneet asiat olivat todella pieniä.. Nuo vuodet ovat pitäneet sisällään niin valtavasti elämää, että tämä blogi on vain pieni pintaraapaisu siihen mutta näiden tekstien kirjoittaminen ja etenkin niiden lukeminen vuosia jälkeenpäin on ollut silti jotenkin terapeuttista. 

Miksi meillä sitten meni näin pitkään - lähes vuosikymmen - yhden talon ja autotallin (ja pihan, liiterin ja leikkimökin) rakentamiseen? Suurin syy on se, että olemme tehneet lähes kaiken kahdestaan. Ulkopuolisia tekijöitä tällä tontilla vuosien aikana ovat olleet 

  • kaivurikuski muutamaan otteeseen
  • talopaketin (vesikattovalmis) asennusporukka, 
  • betonilattian valajat, 
  • muurari (joka teki meidän leivinuunin, takan sekä piipun), 
  • minun isä (joka on tehnyt Jiin kanssa kaikki LVI-työt koska on alan ammattilainen), 
  • alakerran seinien tasoittaja ja pohjamaalaaja, 
  • lattialämmityksen asentaja (talon osalta) sekä 
  • pariin otteeseen apuun pyydetyt ystävät ja naapurit. 
Lisäksi Jiin isä on ollut "hanslankarina" ja Jiin äiti lastenhoitoapuna. 

Ja kun perheessä kasvaa pieni lapsi ja nykyään jo toinenkin rakentamisen ja tekemisen rinnalla, niin välillä raksahommat jäävät prioriteeteissä toiseksi. Mutta "hitaasti hyvä tulee" - niinhän se sanontakin menee :)

Onnistuneet ratkaisut

Talon pohja piirrettiin itse, ammentaen ideoita useiden talotehtaiden valmiista pohjapiirustuksista, asuntomessuilta, tuttujen taloista ja oman fiiliksen mukaan. Projektia aloiteltaessa vuonna 2011 ei vielä ollut some tai Pinterest niin isossa roolissa että sieltä olisi saanut ideoita. Siksi tehdyt ratkaisut ovat aidosti omiin tarpeisiin ja omaa silmää miellyttäen tehtyjä. Instagramissa on ollut hyvää keskustelua aiheella #tääonmunkotieikenenkäänmuun liittyen juuri siihen, millaisia paineita some aiheuttaa kodin valintoja tehdessä, mitä muut ajattelevat niistä. En muista, että tällaisia ajatuksia olisi meillä ollut missään vaiheessa, koska somessa projektia on esitelty vain sukulaisille ja kavereille ja tätä blogiakin on tehty sillä ajatuksella että itse muistaa paremmin mitä tuli tehtyä ja joku muu saattaa saada siitä vinkkiä omaan projektiinsa. Olen myös itse muutenkin sellainen ihminen, että en välitä oikein millään elämän alueella muiden mielipiteistä, vaan teen niin kuin itsestä oikealle ja hyvälle tuntuu. Mutta hyvää keskustelua ja mielenkiintoista luettavaa muiden pohdinnat tuosta aiheesta! Ja hyvä muistutus kaikille siitä, miten somessa negatiiviset kommentit toisten raksahommiin liittyen olisi syytä pitää itsellään.

Mutta takaisin tähän projektiin: mitkä olivat siis onnistuneita valintoja ja mikä on toiminut nyt kun talossa on asuttu jo yli viisi vuotta vakituisesti? Tein listan parhaimmista asioista satunnaisessa järjestyksessä.

1. Eteisen pukeutumistila


Tästä pukeutumistilasta piti alunperin tosiaan tulla alakerran THE vessa, mutta ennen kuin paikoilleen asennettua pönttöä oli ehditty käyttää ja ennen kuin oli keksitty, millaiset kaapistot tänne laitettaisiin, huomattiin jo että eteinen kaipasi lisää vaatesäilytystilaa.

Ovi otettiin pois (karmit jätettiin), pönttö vietiin yläkerran vessaan ja Ikeasta haettiin näppärää lokerikkoa, vaatetankoa sekä hattuhyllyä ikkunan alle. Tämä on ollut yksi parhaista ratkaisuista! Lokerikon oikealla puolella, vaatetangon takana on vielä sähkökäyttöinen pyyhekuivausteline, joka on lapsiperheessä ahkerassa käytössä.

2. Kylpyhuone ja sauna 

 


Kylpyhuoneen laatoituksesta minulla oli visio päässäni jo pitkään ennen laattojen hankintaa. Halusin ikkunaseinälle valkoista röpelölaattaa, sivuseinille valkoista sileää laattaa ja kun katto tuli puupaneelilla niin halusin lattiaan samansävyistä pikkulaattaa, joka muistuttaisi väritykseltään hiekkaa. Tämä visio toteutui kyllä todella hyvin, kiitos Kuopion uunin ja kaakelin mahtavan myyjän (Tarja!), jonka kanssa yhteistyö oli helppoa ja vaivatonta koko projektin ajan :) Liikkeen valikoimista löytyi tuo ihana paperimainen laatta (Iris My Wall Glossy) jota oli sekä valkoisena että tummanharmaana ja harmaa versiohan pääsi sitten meille saunan puolelle. Kylppäristä parempia kuvia mm. täällä

Ollaan oltu myös erittäin tyytyväisiä suihkuvalintaan (Hansgrohe Raindance Select 360 Showerpipe), joka oli hieman kalliimpi hankinta mutta ehdottomasti hintansa arvoinen (vinkkinä, että tällaisiakin löytyy Suomen hintoja halvemmalla saksalaisista verkkokaupoista).

Toinen suihku hankittiin juoksuputkella, sillä tuohon oli tarkoitus laittaa amme, mutta toistaiseksi ammetta ei ole kylppäriimme tullut. Ehkä vielä jonain päivänä, kun pienempikään lapsi ei enää mahdu tuohon muoviammeeseen :D 

3. Saunan hana ja kaiuttimet

 

Löylyvesi ja kylmä juomavesi suoraan nousematta lauteilta 👌 Tämä on ollut yksi ihan parhaista jutuista, suosittelen! Toinen suositeltava on lauteiden alle asennetut kaiuttimet. Saunassa on kuunneltu niin musiikkia kuin telkkarista Haluatko miljonääriksi -visailuakin :D 

4. Iso tekninen tila, jonne mahtuu vaunut

Meillä ei rakennusvaiheessa ollut suunnitelmissa se, että tässä talossa vauvaa hoidettaisiin, kun esikoinen oli muuttovaiheessa jo muutaman vuoden ikäinen. Mutta niin vaan elämä kulkee omia uomiaan ja nyt lastenvaunut ovat taas osa arkeamme. Talossa ei myöskään ole erillistä arki- tai kuraeteistä, joten ulko-oven vieressä oleva iso tekninen tila on osaltaan paikannut tätä tarvetta. Siihen on näppärä laittaa vaunut säilöön lämpimään ja napata vauva vaununkopassa mukaan sisälle. :)

5. Kotiteatterihuone

Raksablogeista on välillä lueskellut, miten kotiteatterihuone on "miehen projekti" ja vaimot sitten jännityksellä odottavat, millaisia sisustuksellisia ratkaisuja onkaan odotettavissa kaiutinten, seinän värien yms. suhteen. :D Meillä tämä lähti vähän eri tavalla.. Ollaan molemmat kovia katsomaan elokuvia ja nimenomaan ns. jytinäleffoja (scifi, toiminta, jne). Meillä leffahuoneen rakentaminen eteni siis täysin toiminnallisuus edellä. Oli selvää, että huoneesta tulee täysin tumma, sinne tulee kokolattiamatto sekä seinän kokoinen valkokangas ja kaikki muu sisustus sitten elokuvien katselemisen ehdoilla. Tämä onnistuikin hyvin, sillä huoneeseen yhdistettiin lapsen jumppatoiminnot sekä lautapelit ja soittimet.

Tämä on koko perheen lempihuone koko talossa. Huone on äänieristetty, ikkunoissa on mustat pimentävät verhot ja onpa meillä huoneessa jopa oma ovikello että kuullaan jos joku pyrkii kylään kun ollaan leffailtaa viettämässä :D Omatekoinen screeni onnistui todella hyvin, samoin äänentoisto (ainakin minun mielestäni). Lisää toteutuksesta mm. täällä.

 

6. Makuuhuoneet alakerrassa ja tilaa laajentaa ylös

Meille oli alusta asti selvää, että makuuhuoneet ovat pääasiallisesti alakerrassa. Tälle ei nyt ehkä sen kummempaa syytä ollut kuin että halusimme näin. Halusimme, että yläkerrassa on varaa laajentaa tarpeen mukaan sekä työ- ja harrastetilaa. Tähän olemme olleet tyytyväisiä ja viime syksynä tulikin sitten se tarve laajentaa, sillä esikoisemme muutti yläkerran "vierashuoneeseen" kun pikkuveli sai oman huoneen alakerrassa. Tokaluokkalainen esikoinen on ollut järjestelyyn hyvin tyytyväinen ja saapa pikku-Legot ja Barbien tavarat olla rauhassa pieneltä mönkijältä :)

Koululaisen huone omassa rauhassaan. Huoneen vierestä on käynti parvekkeelle,
jonne esikoinen saa oman pienen kesäkeitaan riipputuoleineen.

7. Isot ikkunat

Meillä ei koko alakerrassa ole ns. normaalin kokoisia ikkunoita kuin kaksi: toinen keittiön työtason päällä ja toinen kodinhoitohuoneen työtason päällä. Kaikki muut ikkunat ovat joko suuria 120cm leveitä ja 210 cm korkeita (korkeus lattiasta +30cm), vaakaikkunoita tai kapeita ja korkeita. Yläkerrassa on neljä alatuuletusikkunalla varustettua isoa ikkunaa.

Tämä on ollut hyvä ratkaisu, on ihana katsella ympäröivää luontoa ja saada paljon luonnonvaloa sisään. Meidän talon olohuoneen ikkunat ovat lounaan suuntaan mutta koska talo on koivikon reunassa ja olohuoneen kohdalla on katettu terassi, niin aurinko ei paahda kesällä sisälle ollenkaan. 

Keväällä aurinko alkaa paistaa kukkulan yli olohuoneeseen mutta kesän tullen terassin katto peittää paahteen. Valoa silti riittää sisällä hyvin.

8. Talon asemointi tontille ilmansuuntiin nähden

Kun piirsin talon pohjapiirustuksia, yksi kantava ajatus oli se, että keittiö ja ruokailutila olisivat aamuauringon suuntaan ja makuuhuoneet iltapuolella. Näin siksi, että aamulla ei tarvitse herätä auringon tillitykseen ikkunasta mutta aamukahvi on mukava juoda katsellen auringonnousua :)

Auringonnousu ruokailutilasta nähtynä <3

9. Leivinuuni

Meille tuli paikalleenmuurattu leivinuuni, jonka koko on noin 1m x 1,2m. Aluksi ajattelin, että tuo on ihan liian iso ja vie kamalasti tilaa kulkuväylältä mutta leivari on juuri sopivan kokoinen paikalleen ja riittävän iso lämmittämään alakertaa. 

Uunia lämmitetään talvella noin kerran 1-2 viikossa, vähän sen mukaan miten kovia pakkasia on. Lämpöä riittää möhkäleessä useammaksi päiväksi ja silloin tulee tehtyä ahkerasti pitsaa :D



9. Maalämpö + maaviileä

Meille tuli lämmitysmuodoksi maalämpö. Kaivo porattiin talon viereen, yhteensä 210 metriä. Raportin mukaan kaivossa on hyvä vedentuotto. Maalämpökoneena on Alpha Innotec WZS 81H (7,9 kW), josta riittää lämpöä myös autotalliin.

Maaviileää puhaltavat kesällä Emmeti seinäkonvektorit, joita on yksi alakerrassa ja yksi yläkerrassa. Viilennys on riittänyt erinomaisesti tähän taloon kovimmillakin helteillä, sillä vaikka meillä onkin isot ikkunat niin talo ei ole suorassa paahteessa.

10. Tilaa harrastamiselle

Meillä on sekä miehellä että minulla melko tilaa vievät harrastukset. Miehellä auton "rassaaminen", erilaiset puu- ja metallityöt, elektroniikka sekä tietokoneet ja minulla ompelu, puutarhajutut ja musiikki. Selvää oli alusta asti, että tarvitsemme tilaa ympärillemme. Tämä oli syy omakotitalon rakentamiselle, tontin valinnalle ja myös sille, että talon kooksi tuli lopulta 194,5 neliötä ja autotallin kooksi 125 neliötä (lämmintä tallia 74m2).

Kotoa ei tarvitse lähteä pois, että voi harrastaa ja olla luonnossa. Tämä on meidän toteutunut unelmamme <3 

Jii omassa elementissään <3

Koti koivikossa <3 Meidän näköinen, juuri meille sopiva.

 

Mitä tekisimme toisin

Kyseessä on ensimmäinen (ja viimeinen) rakentamamme talo, joten luonnollisesti ihan kaikki ei ole mennyt nappiin, asioita on todettu epäkäytännöllisiksi tai on tullut ns. suunnittelun kukkasia. Somen ja Pinterestin myötä eteen on tullut myös paljon kivoja ja käytännöllisiä ratkaisuja, jotka olisivat olleet tosi kivoja myös omassa talossa mutta eivät välttämättä enää toteutettavissa millään pikkuremontilla. Tällaisia ovat mm.

1. Takka pois, puuhella tilalle
 
Jostain syystä pohjapiirustuksia tehdessä oli sitkeään juurtunut ajatus että talossa on oltava takka. Tämä määritti hyvin paljon myös pohjaa, sillä takan, leivarin ja puukiukaan hormit piti saada samaan piippuun ja sen ympärille muotoutui koko talo.

Tässä vuosien saatossa oin kuitenkin käynyt selväksi, että koko takan olisi voinut jättää yhtälöstä pois. Sitä ei ole kovinkaan monesti poltettu, eikä tulla polttamaan etenkään nyt kun perheessä on taapero. Luukku tulee nimittäin todella polttavan kuumaksi eikä tuolle polttamiselle kauheasti funktiotakaan ole. Leivinuuni hoitaa lämmittämisen ja siinä voi sentään tehdä samalla ruokaakin.

Se mitä olemme kaipailleet täällä maaseudulla on puuhella. Sähkökatkoja on yleensä useampi vuoden aikana ja tuolloin olisi kiva että voisi jollain vähän lämmittää ruokaa ja vettä. 

Takka keskeisellä paikalla olohuoneessa

Tästä loimotuksesta taas emme luopuisi: saunan puukiuas <3

2. Vaatesäilytys
 
Meillä on perinteisesti aikuisten makuuhuoneessa iso vaatekaappi (Ikea Pax, 2 x 100cm leveä liukuovilla). Lasten vaatteiden säilytys on heidän huoneissaan lipastoissa. Tämä ei ole ollut toimiva ratkaisu. Jos nyt suunnittelisin uudestaan taloa, niin tekisin ison vaatehuoneen kodinhoitohuoneen yhteyteen, missä olisivat kaikki kodin tekstiilit. 

 3. Apukeittiö/"pantry"
 
Keittiön yhteydessä olisi to-del-la kätevä tällainen pieni komero, johon saisi esim. yleiskoneen mölisemään, talouspaperisäkit säilöön jne. Tällaisesta en ollut tosin kuullutkaan silloin kun taloa piirusteltiin..

 4. Isot ikkunat

Isot ikkunat olivat onnistumisten listalla mutta myös täällä. isot ikkunat ovat nyt 30 cm lattiapintaa ylempänä. Jos nyt saisin valita uudelleen, niin ikkunat alkaisivat lattianrajasta ja olisivat ns. listattomat. Ihan vaan esteettisistä syistä. Saattaisin muutenkin vähän muuttaa ikkunoiden kokoa ja sijaintia huoneissa.

5. Isompi tai eri muotoinen kodinhoitohuone ilman läpikulkua

Kodinhoitohuone kyllä toimii sinänsä, mutta toimisi vielä paremmin, jos siinä olisi enemmän tilaa tai sen muoto olisi toisenlainen. Nyt kodinhoitohuoneen läpi on kulku keittiöstä ulos ja kylpyhuoneeseen ja kodinhoitohuoneen perällä on alakerran ainoa vessa. Lisäksi tällä hetkellä kodinhoitohuoneen tason päällä on vauvan vaipanvaihtopiste.

 

Perällä näkyvän oven takana vessa. Vasemmalla ulko-ovi ja sitä vastapäätä oikealla käynti kylpyhuoneeseen. Oikealle seinälle jää kaapistot (pyykkikorit, pyyhesäilytys ja siivouskomero). Kuva on otettu keittiön ovelta.

6. Terassi

Meillä on iso katettu terassi ja lisäksi iso parveke. Tämä on ihan hyvä asia, molemmille on kyllä käyttöä mutta täällä maaseudulla, metsän keskellä olisi kiva olla ennemmin lasitettu terassi. Hyttysiä nimittäin riittää ja valitettavasti ison osan kesää terassi on niin täynnä ininää, ettei siellä oikein voi oleskella. Tämä toki on mahdollista toteuttaa myös jälkikäteen, joskaan halpaa lystiä lasittaminen ei ole.

7. Piha

Tämän otsikon kanssa en oikein tiedä edes mistä aloittaisin.. tämä on ollut koko rakentamisen suurin pettymys ja oppirahojen maksu. Teimme siis ison työn pari vuotta sitten, kun koko piha tasoitettiin, laitettiin mullat ja nurmikot ja sen kesän kaikki näyttikin hyvälle. Nurmikko kasvoi tumman vihreänä ja suunniteltiin kasvimaata jne.

Seuraavana keväänä sitten odottikin karu totuus. Tonttimmehan sijaitsee ison rinteen alla. Emme kuitenkaan missään vaiheessa olleet tätä huomioineet tarpeeksi pihan pohjatöissä ja pihan rinteen puolella on aivan riittämättömät salaojitukset. Piha on oikea uima-allas puoleen kesään asti, nurmikko on sammaloitunut ja täynnä "kaljuja" kohtia.

Tänä kesänä edessä on pelastusyritys. Teemme ojitusta, mullan hiekoitusta ja uusimista sekä toivomme parasta.. 

"Oma koti kullan, kallis" - rahapuhetta rakentamiseen

Olen blogissa jo aiemminkin avannut budjettia, mutta tässä vielä jonkinlainen loppulaskelma.

Lainaa nostettiin noin 175000 euroa, josta tontti lohkaisi 32000 euroa ja talopaketti 74000 euroa. Loppu laina käytettiin talon rakentamiseen. Pihatyöt ja autotalli on rahoitettu säästöillä ja omilla tuloilla. 

Tarkkaa laskelmaa kokonaissummasta ei olla missään vaiheessa oikeastaan edes tehty, mutta on arvioitu, että jossain 250000 toisella puolella ehkä mennään. Tätä on vaikea arvioida tarkasti, sillä olemme asuneet täällä jo vuodesta 2015, joten mikä lasketaan vielä raksabudjettiin ja mikä ei :D

Olemme pihistäneet mm. keittiön ja kodinhoitohuoneen kaapistoissa, jotka ostettiin Ikeasta ja koottiin itse. Keittiön tarjous eräästä "perinteisestä" keittiökaappiliikkeestä oli melkein 20000 euroa, kun samoilla piirustuksilla Ikeasta kodinkoneineen (!) hinnaksi jäi vähän päälle 7000 euroa. Missään vaiheessa ei ole kuitenkaan tullut sellainen olo, että kyseessä olisi ns. halpiskeittiö vaan kaikki on toiminut moitteetta ja ulkoasu miellyttää edelleen silmää :)

Kodin keskipiste ja perheen pienin ihmettelemässä astianpesukoneen valoa :D

Pitkällä aikataululla rakentaminen toki on mahdollistanut sen, että hankintoja on voitu tehdä erilaisista alennusmyynneistä, etsiä halvempia hintoja ulkomaisista verkkokaupoista ja erityisesti tehdä itse niin paljon kuin mahdollista.

Panostuksia olivat sitten mm.

  • Hansgrohen suihkusetit kylpyhuoneeseen (Suomi-hinta 1000-1500€/kpl, Saksasta tilattuna alle 900€/kpl)
  • Blancon iso keittiöallas (en muista enkä löydä arkistoista tarkkaa hintaa mutta tämäkin tilattiin Saksasta ja tuli useamman satasen halvemmaksi kuin Suomi-hinnoilla)
  • kodin kaikki laattavalinnat yhteensä noin 4500€ + laattalistat, saumausaineet, yms. 
  • Haron lankkulaminaatti paremmalla kestävyysluokalla alakertaan (67 m2) noin 1600€ ja Meisterin lankkulaminaatti yläkertaan (41 m2) noin 1000 €.  
  • lastenhuoneen tapetti (Borås Tapeter Lilleby) oli myös vähän hinnakkaampi kuin muut tapettivalinnat, mutta se palvelee nyt jo toisella lapsella ja on ollut tosi ihana :) Hintaa tuolle yhdelle seinälle tuli 250€, joskin tapettia jäi yksi rulla yli.
  • alakerran valaisimet: olohuoneen ja keittiön spottivalot (Philips Ecomoods Confident, n. 50€/kpl),  kodinhoitohuoneen ja yläkerran vessan riippuvalaisimet (Philips Ecomoods Attract, ovh 200€/kpl mutta löydettiin poistomyynnistä 50€/kpl), keittiön riippuvalaisimet Innolux Pisara (nämä löydettiin käytettyinä, noin 50€/kpl)

Valintoihin ollaan oltu tyytyväisiä, niin laadullisesti kuin ulkonäöllisestikin. 

Mitä seuraavaksi?

Vaikka rakennusvalvonnasta saatiinkin nyt lopullinen hyväksyntä tälle projektille niin eivät ne hommat silti edelleenkään lopu. Tänä vuonna on jo aloiteltu terassin laajennosta ja leikkimökin terassia, lisäksi tulossa on pihan uusintamuokkausta ja talon ulkomaalausta. Loppukesästä (tai ensi vuonna) tiedossa on vielä pihasaunan ja ulkokeittiön rakentamista.

Olemme nyt asuneet tässä talossa virallisesti noin 5,5 vuotta, tontti ostettiin reilut 9 vuotta sitten ja näiden vuosien aikana perheemme on kasvanut kahdella ihanalla lapsella. Parisuhde on käynyt läpi kunnon tulikasteen mutta vuosien aikana se on kaikesta huolimatta kuitenkin vain vahvistunut. En tiedä voinko suositella tällaista vuosikymmenen ponnistusta kenellekään, en ehkä suosittelisi itsellenikään jos voisin palata sinne kevääseen 2011 :D Ainakin neuvoisin itseäni tekemään monta asiaa eri tavalla.. Talonrakennus on silti ollut meille enemmän kuin projekti, se on ollut tietyllä tavalla jopa elämäntapa viimeiset vuodet ja en usko että pääsemme tästä tekemisen meiningistä eroon ikinä. 

Nyt kuitenkin päätän tämän blogin vaikka raportoitavaa vielä olisikin tulevien hommien osalta. Jätetään ne nyt vain ystävien ja tuttujen seurattavaksi somen puolelle. Kiitän kaikkia, jotka ovat näitä juttuja lukeneet ja kommentoineet. Toivottavasti näistä on ollut apua ja/tai inspiraatiota muillekin. 


Kiittäen,

Juuliska, Jii ja lapset



10. tammikuuta 2020

Viimeiset hommat valmiina talossa

Edellisestä blogitekstistä on yllättäen vierähtänyt jo lähes vuosi. Päivitettävät aiheet alkavat käydä vähiin talon osalta vaikka tallissa onkin vielä tekemistä. Ajattelin kuitenkin nyt päivittää talon sisätilojen osalta vielä yhden tekstin kuvineen kun saimme viimeisen isomman työn valmiiksi. Tämän jälkeen päivitykset keskittyvät talliin ja pihaan.

Portaiden päällystäminen

Portaat ovat olleet mietintävaiheessa jo useamman vuoden, kun olemme pähkäilleet miten ne toteuttaisimme. Toki aikaa on kulunut muissakin (tärkeämmissä) hommissa, kun portaita on voinut tällaisina käyttää kuitenkin ihan hyvin.

Joululomalla saimme puhtia tehdä tämän työn vihdoin valmiiksi.

Portaiden alkupää..
.. ja loppupää ennen muutoksia.


Porrasaskelmat oli alunperin tehty melko ohuesta vanerista ja ne tietysti natisivat ja antoivat jalan alla periksi. Askelmiin tehtiin uusi tukeva ja paksu kerros noin 3 cm koivuvanerista. Askelmat päällystettiin harmaalla neulahuovalla, joka liimattiin Kiilto M1000 Eco -liimalla.

Vaneriaskelmia, joihin huopa on liimattu ja varmuuden vuoksi vielä nidottu reunoiltaan.

Kulma-askelmaa

Käytetty vesiliukoinen liima. Melko ohut kerros riitti liimaukseen.
Portaiden "potkulaudat" on myös päällystettu samalla neulahuovalla. Leikkasimme tarkasti sopivan kokoiset palat jotka liimattiin paikalleen. Askelmia ei kiinnitetty mitenkään vaan ne vain painettiin paikalleen. Ne pysyvät kuitenkin paikallaan naftin mitoituksen ansiosta.

Oikean kokoisten palojen leikkaaminen potkulautoja varten

Liiman levitys pohjalle

Huovan kiinnitys liiman päälle ja reunojen nidonta
Lähikuvaa

Lisää lähikuvaa :)

Valmista porrasta

Hyvälle näyttää :)
 Laitoimme vielä paikoilleen portaisiin led-valon, jolle jätettiin paikka jo porraskuilun seiniä levytettäessä. Valo syttyy automaattisesti liiketunnistimen avulla, kun portaikkoon astuu.




Eteinen on nyt rauhallinen ja VALMIS :) Portaiden alle jäävä säilytystila on piilotettu verholla.
Siellä on tällä hetkellä näppärä tila mm. meidän pienelle extrapakastimelle.

Leffahuoneen viimeinen vilkaisu

Päivitän myös leffahuoneen osalta nykytilaa, sillä en koskaan laittanut valmista kuvaa tekemästämme screenistä.

Kuvan laatu ei ole kaikkein mahtavin mutta lopputulos näkyy tästä kyllä hyvin. Screenin koko on noin 2 x 3 metriä ja se on tehty pingottamalla puukehikon päälle musta ja valkonen spandex-kangas. Kangas on kiinnitetty nitomalla.
Screenin takana on pienet telineet etukaiuttimille eli ne sijaitsevat heti kankaan takana, irti maasta. Screeni itsessään on noin metrin verran irti takaseinästä.
Tässä kuvassa tiivistyykin sitten leffahuoneen toinen käyttötarkoitus hyvin :) 7-vuotias lapsosemme tykkää käydä täällä jumppailemassa kavereidensa kanssa ja mikäs siinä on jumpatessa kun tilaa riittää!


Tämä oli nyt viimeinen postaus talostamme. Kuten joskus aiemminkin totesin, niin tästä blogista ei tule mitään lifestyle-blogia vaan olemme keskittyneet puhtaasti rakentamiseen. Rakennushommat meillä toki jatkuvat pihalla ja autotallissa edelleen, niistä saadaan varmaan vielä muutama juttu aikaiseksi tännekin :)



4. maaliskuuta 2019

Lämpöä ja raikasta ilmaa autotalliin


Autotalli on viime syksyn ja alkukevään aikana edennyt mukavasti, paljoakaan ei enää puutu. Tallissa on jo talvehtinut isännän harrasteauto.

Talliin saatiin ulkolaudoitus ja ovet paikoilleen. Käyntiovi tosin vaihdettiin jo uuteen, kuvassa väliaikainen ovi, joka siirretään toimiston ja varaston välioveksi.

Tallin takaseinää. Vasemmalla toimiston ikkuna. Ikkunanpielet vielä puuttuvat.
Katoksen sisäkatto on vielä korvattu pressulla, samoin kadun puolelle tuleva suojaritilikkö. Nämä tehdään valmiiksi loppukeväästä.

Puhallusvillat saatiin talliin viime vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, joten talli on ollut sopiva +10-12 astetta lämpöä koko talven.

Sisällä onkin sitten tosi valoisaa verrattuna edelliseen postaukseen. Seinät ja katto maalattiin perusvalkoisella. Vielä mietitään, tehtäisiinkö seinien alaosaan joku tehosteraita..

Nosturipaikalla ovi nousee kattoa pitkin, että tilaa on enemmän. Toisella autopaikalla oven kiskot roikkuvat alempana. Tämä johtuu siitä, että toinen ovi ostettiin uutena ja toinen ns. varastontyhjennyksestä. Mutta eiköhän nuo alempana roikkuvat kiinnikkeet saada naamioitua vielä tuonne jotenkin.

Myös nosturi saatiin paikalleen, kiitos traktorin ja moottorinostimen lainasta ja avusta ystäville!

Valot paikoillaan. Kattovalaisimet tilattiin syksyllä Kärkkäiseltä (Vatti 2x18W ledputkivalaisin)
ja ne antavat hyvän yleisvalon talliin. Samanlainen valaisin on myös varastossa ja tulossa toimistoonkin.
Jiin harrasteauto MR2 linssiluteena :)
Pitkästä aikaa päästiin myös seinäntekoon, kun väliseinät valmistuivat tallin ja toimiston sekä toimiston ja varaston välille.

Kuvattu varaston ulko-ovelta. Toimisto jää varaston ja tallin väliin.
Viimeisiä villoituksia.. 
.. ja se viimeinen kipsilevy seinään. ✌💪


Toimiston seinää valmiina. Tälle seinälle tulee jääkaappi, pesuallas, kuivauskaappi ja wc-istuin.
Toimiston toinen puoli. Tähän tulee työpöytää ja mahdollisesti pyykinpesukone.
Seinään käytettiin talolta jäänyttä jämämaalia, eli sävynä Tikkurilan Ajopuu ja maalina Luja.
Varasto valmiina. Seinissä myöskin sävynä Ajopuu. Vielä vähän lisää hyllyjä ja seinäkiinnikkeitä..
Varaston katossa pöhisee ilmanvaihtokone Systemair vsr 150/b. Koneen oikealla puolella läpiviennit ulos ja vasemmalta lähtee/tulee toimiston ja tallin puolelle/puolelta putket. Toimiston katossa kummallekin putkelle äänenvaimentimet.


Jii asensi tallille ulkovalot (Philips MyGarden Picnic edessä ja sivussa varaston oven vieressä Heat LED Beret). Philipseihin vaihdettiin tehokkaampi ja kylmemmän värisävyn lamppu ja ne valaisevat nyt hyvin tallin edustan. Tallin ja talon välissä olevaan kivivalliin laitetaan vielä ensi kesänä ulkovalaisimia, joten valoa tulee riittämään. Lisäksi katoksen kattoon tulee yleisvalo, joka syttyy liiketunnistimella.
Kieltämättä auton siivous sisätiloissa on ihan mukavaa puuhaa :)